Toukokuun eka viikko Oslossa heilahti opettaessa koiraa uusille hoodeilla, laitellessa tavaroita kaappiin ja ajoittain ihmetellen, mistä löydän milloin mitäkin, esimerkiksi nyt vaikkapa järkevänhintaista ruokaa tai siellä kaupassa leivänleikkuukoneen käyttöohjeen... Kielen kanssa en antanut periksi, taaplasin ne harvat sanat norjaksi, jotka osasin, aina kun kohtasin natiivin. Niin olin päättänyt täällä tehdä, alusta lähtien :D
Hurjalla draivilla laitoin kodin kodiksi. Ulkomaailma odotti mua ja Tarmoa! Päätin tukeutua tuon sohvatyynyn lauseeseen, jollei ihan joka nippelille omaa koloansa heti löytynytkään, kotona olin siitä välittämättä :) Vihdoinkin.
Tärkein asia ihan alussa oli saada koira kotoutumaan. Koiran nimi on Tarmo. Hassuinta tässä kotouttamisessa oli ehkäpä se, että suosituin, ja paras koiranvessa sijaitsi hautausmaalla, Gamlebye Gravelundissa, jossa sievästi kehoitetaan kyltillä pitämään koirat parin metrin hihnassa. Mulla otti viikon, kun kuljin aidan vartta ja pohdin, uskallettaiskohan mekin mennä sinne. Paikka oli koiraa pullollaan. Vapaana, ja hihnassa. Ekan reissun jälkeen siitä tulikin vakipaikka, eikä vähiten ihanien kastelulaitteiden ja kannujen takia :O
Tarmo oppi uuden käskyn: "Ei häpäise". Luonnollisesti se tarkoittaa, ettei saa pissiä
hautakivelle :P
Kurittomuutta hautuumalla, hähää!
Metsätöitä Ekebergparkenissa, muuttostressin lievitystä.
16. toukokuuta bongasin ekan bullin. Itse asiassa kaksi. Parvekkeeltamme käsin. Se loi uskoa, että bulli on rotuna sosiaalisesti hyväksytty, tässä rotukieltojen maassa. Noinkin pienestä asiasta voi tulla koiranomistajalle suuri ilo :) Tämän jälkeen bulleja näkyikin vähän siellä ja täällä, tuntuu olevan erityisen pidetty ja suosittukin rotu, ainakin Oslossa! Hyvä niin!
Tarmokoira oli kotoutunut ja olimme tietysti tosi helpottuneita ja iloisia siitä, että tavattiin muitakin bullin omistajia. Tämä rotu ei välttämättä ole sieltä helpoimmasta päästä näin suurten muutosten keskellä, mutta hyvin suunnitellen ja aikaa antaen asiat järjestyivät vallan mainiosti! Ja vertaistukea ei voi koskaan näitten kiilojen kanssa olla liikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti