Yksi mukavimmista viikoista lusittu, nyt saunaan

Mennyt reilu viikko on ollut kerrassaan mainio. Jännitystä ja hienoja elämyksiä. Uusia asioita ja uusia tuttavuuksia.

Kirkkaasti parhaat fiilikset irtosivat Olympiamitaleista. Erityisesti Suomen lätkätaival oli kuumottavaa seurattavaa. Ensin masensimme Venäjän (3-1) ja suht tasaväkisen, hävityn Ruotsimatsin (1-2) päälle pudotimme USAn upeilla lukemilla 5-0. Siis 5-0. 5-0!

Ylistystä sataa etenkin ruotsalaisilta ja amerikkalaisilta. Jokainen varmasti tietää, miten pidettyjä NHL-pelaajamme ovat USAssa, ja miten paljon etenkin Teemu Selännettä arvostetaan kaikkialla, missä laji on tunnettu. Hänen ennätyksensä tekevät hänestä monen mielestä kaikkien aikojen parhaimman jääkiekkoilijan. Tämä ottelu oli Teemulle viimeinen Leijona-paidassa. Mies on ansainnut kaiken sen huomion, mitä hänelle mediassa osoitetaan. Saimme nauttia voitetuissa otteluissamme myös mm. Stanley Cup -voittaja (2010-2011 Boston Bruins) Tuukka Raskin työskentelystä maalilla. Mahtavaa seurattavaa etenkin se nollapeli USAa vastaan, jossa torjuntoja peräti 27, kaksi niistä Patrick Kanen rangaistuslaukauksia. Mahtava elämys, kiitos Leijonat. Hats off to Team Finland! 

Viikko sitten perjantaina olimme jälleen Suomi-Seura Oslolaisten kanssa liikkeellä. Tällä kertaa keilaamassa Oslo Bar & Bowlingissa, Youngstorgetin vieressä osoitteessa Torggata 16. En ollut keilannut sitten 90-luvun, joten alun taaplasin huolella, kunnes tulikin kaatoja toisensa perään! Kjempekiva ilta, jota jatkettiin tuopposilla mukavassa seurassa.

Keilabaarista jatkoimme matkaamme Youngstorgetin läpi kohti erästä irkkuhenkistä baaria. Matkalla piipahdimme tämännäköisessä liikkuvassa kulttuuriladossa. Valitettavasti se oli tupaten täynnänsä ja me janoiset emme malttaneet jäädä jonoon seisomaan. Kyseessä on Naustet & Lanternen luomus, "Mobilt kulturhus", joka on juuri nyt pystytetty Oslon keskustaan. Ulkomainoksesta poiketen, nettisivujen mukaan tämä on täällä 1.3. saakka, ja avoinna joka päivä klo 12 - 01.30. Lato sisältää Baari-Klubi-Konserttisali-Sauna-Galleria-pop up Market -yhdistelmän, rentoon Afterski-henkeen. Aikaisemman hiihtoreissumme päätteeksi muutamat Seuralaiset olivatkin testanneet saunan ja kehuivat löylyjä. Tässä vielä FB-sivut.

Baari Naustet vasemmalla ja Lanternen lokaali oikealla. Välissä lämpöä iltaan tuova avotuli.

Lauantaina vietimme Valterin synttäreitä tähän mennessä upeimmalla keikalla, jonka täällä olemme kokeneet. Aivan kuin Kvelertak ei olisi jo yksin tarjonnut riittävästi riemua iltaan, oli kiertueella mukana mahtava koomikko Dag Sørås. Kvelertak ja koomikko. Kyllä, tämä on niin norjalaista. Vastaavaa yhdistelmää olisi mahdoton kuvitella Helsingin areenoille. Ja aivan kuin tämäkään ei olisi jo meille riittänyt, nousi lavaa kuumentamaan Dagin jälkeen uskomattoman energinen The Good The Bad and The Zugly. Mulle tämä räimepunkryhmä oli aivan uusi tuttavuus ja odottelenkin innokkaana seuraavia esiintymisiä. Kiertueen Oslolainen näyttämö oli Rockefeller-klubi. Tässä makupaloja keikalta, valitan äänenlaatua, istuin nimittäin kolmannessa kerroksessa lattialla suoraan ison myllyn edessä. Ilta oli silkkaa nautintoa, tätä lisää, etenkin vuonontuoksuista Kvelertakia.

Kvelertak <3

The Good The Bad and The Zugly

Viime sunnuntai vierähtikin lepäillessä ja Tarmon kanssa ulkoillessa. Piipahdin illasta rentoutumassa Bislet Badenin löylyissä ja pakkailin laukkuun ruisleipää evääksi ekaan koulupäivään. Koulu on sujunut kivasti, on ihanaa snakata norjaa erilaisilla murteilla puhuvien norskien kanssa ja ylipäätään tavata uusia tyyppejä. Viikot on nyt vaihteeksi mukavan rentoja ja taloushallinnon sanavarasto karttuu huimaa tahtia. Olen tyytyväinen, ihan parasta jaksoa pitkään aikaan menossa.

Kunhan tuo Ruotsi on ottanut riittävästi käkättimeen Kanadalta, palaan Bislet Badenin löylyyn. Oho, no nyt näyttää uutistarjonnan mukaan siltä, että siellä Sveduissa on doupattu ykköshyökkääjä Suomesta selvitäkseen. Hyi-hyi.

Huomenna suuntaamme koulu- ja työpäivän päätteeksi Oopperaan, Lucky me. Riemua viikkoon kaikille!

Hopeaa, kultaa ja kallista karhunlihaa!

Viime viikko laahustettiin Suomen kurjaa Olympiamenestystä voivotellen. Tänään olemme saaneet nauraa helpottuneina mm. amerikkalaisten lehtien Suomi-artikkeleille. Tässä pätkä mainiota tekstiä tämän päivän The Wall Street Journalista:

Olympics 2014: Finnish Athletes are the Gremlins of the Sochi Games
Finland Has Taken on the Role of Spoiler at the Winter Olympics 

Fear the Finns! The Finns, who have just four medals, one of them gold, have spread their
pain around the top of the medal table. Not only did the Finns knock off Russia in hockey Wednesday, giving themselves a chance for yet another hockey medal, Sami Jauhojärvi literally knocked over German cross-country skier Tim Tscharnke with 300 meters to go in the men's team sprint. In other words, heading into the final weekend, beware the ilonpilaaja—the Finnish spoiler.
—Matthew Futterman

Prkl, karhu on kaadettu!

Suomi-Venäjä -pelin ekat erät seurasin koulussa livenä mukavasti juurikin venäläisen, Vladimirin, kanssa. Ilokseni Vladimir valisti luokkaa intoilemalla, että no nyt tulee aitoa jääkiekkoa, Suomi on kova lätkämaa. Onnekseni koulu päättyi ajoissa ja ehdin erätauon aikana siirtymään yhdistelmällä juoksu-bussi-juoksu kotikatsomoon Bislettiin. Olipa mahtava peli, kertakaikkiaan. En yhtään kyseenalaista jälkipuintia ulkomaan lehdissä, oli se vaan niin upeaa taistelua Suomen Leijonilta. Huomenna vastassa on Ruotsi. Vaikka voittoa tahdonkin, olen jo nyt niin tyytyväinen suomalaisten suoritukseen, ettei mieli pahoitu, jos Ruotti ei taipuisikaan. Mutta taipuuhan se, ikke sant.

Ja mitä tähän sanoo norjalainen?

Luin lätkäpelin uutisointia, sekä artikkeleiden kommentointeja. Kommentithan on usein sitä mehukkainta antia. Muutamat toimittajista olivat veikanneet Norjan yltävän mitalitaistoon. Näiden artikkeleiden kommentoijat olivat sentään sen verran järjissään, että olivat tikahtua nauruun. Tässä "Maailmanmestareiden" maassa usko omaan suoritukseen on kohdillaan, asiassa, kuin asiassa ;) 

Kunnollista faktaa Suomalaisesta lätkästä ei suuremmin kansalle levitetä, mutta kyllä sekaan mahtui muutama asiallinenkin artikkeli. Yleisesti ottaen, Suomen peliä ihmeteltiin vähän huuli pyöreänä. Ylistystä satoi, etenkin jääkiekkoa ymmärtäviltä. Ruotsalaisia lehtiä täällä seurataan tiiviisti ja niissähän Suomea on hehkutettu mukavasti. Norjalaisessa mediassa Leijona kulkee nimellä Løven.

Koulussa juteltiin paljonkin lätkästä. Norjalaiset luokkakaverini ylpeilivät yhdellä NHL-pelaajallaan ja jäähallilla, joka löytyy (jostain) keskustan läheltä. Itse en ole maassa vielä jäähalliin törmännyt. Selvitin webistä, että Norjassa on yhteensä 45 jäähallia. Juu-u, usko pois vaan. Ei mulla ihan pokka pitänyt, kun kerroin että nyt puhutaan yhdestä meidän suomalaisten kansallislajista. Ainoastaan Sotsjissa niitä NHL-pelaajia on about 16. Ja niitä halleja sitten, noh, niitä meiltä löytyy about 245. Tuli melko hiljaista. Aina saa olla keulimassa, mutta niin se vaan on, Suomi on hieno maa. Usko pois tämäkin, jos yhtään epäilet.

Muutamat kommentoijat ehdottivatkin uusien hallien rakentamista, jotta lapset ja yleisö löytäisivät lajin. Tätä vähän epäiltiin, "Eivät lapset kuitenkaan sinne halliin mahdu pelaamaan, on saatava lapset ja nuoret pelaamaan ulkona!", "Mitä sitten, jos saadaankin huippupelaajia syntymään, ei näillä NHL:ään siirtyvillä näytä isoine palkkoineen olevan motivaatiota maajoukkuepeleihin". Ihan huumorilla sai lukea näin suomalaisnäkökulmasta. Meillehän se, että liikuntapaikka on lähietäisyydellä, on itsestäänselvyys. Lätkäkulttuuri syntyy luontevasti pikkupoikien ja tyttöjen unelmista. Lasten ihaillessa upeiden pelaajiemme menestystä maailmalla saa joulupukin tuomat luistimet kyytiä kotihallilla. Ja äidit ja isät taputtaa kentän laidalla.

Kultaa ja Hopeaa, telkussa, juuri nyt!

Kirjoittelen tätä samaan aikaan, kun jaetaan kultamitalit miehille ja hopeamitalit naisille parisprintistä. 

Vähän harmittelin, että katsomme mitalien jakoa täällä, mutta iloksemme Norjan YLE, NRK, satsasi lähetykseen mitaliseremoniasta näyttämällä alkuun katkelmat miesten matkan suomalaisesta selostuksesta, norjalaisin tekstein. Valitettavasti tämä selostus oli maltillisempi, kuin alla oleva Jarmo Lehtisen läkähdyttävä näyte suomalaisesta ilosta, mutta eiköhän asia tullut selväksi. Olemme iloisia mitalista ja iloisia, että suomalainen hiihto on jälleen huipulla. Paikalla, jonne se kuuluu. Samoin kirjoitti päivän lehdessä myös yksi toimittajista, iloitsi, kun näin mahtava hiihtomaa menestyy jälleen ja onnitteli Suomea lämpimästi.

Pitelee kirjoja norjaksi.

Hitaita aamuja ja mukavan rentoja arkipäiviä
Otan nyt pienen aikalisän työelämästä ja kartutan osaamistani koulun penkillä.

Aloitin juuri taloushallinnon kurssin määräaikaisen työsuhteeni päätyttyä. Olen tyytyväinen ekaan norjalaiseen työtodistukseeni ja kjempeglad, kun CV:ssä on nyt myös norjalainen suosittelija. Tyytyväinen olin myös tarjottuun mutakakkuun ja kertyneeseen lomarahaan. 

Opiskelen päivärahalla. Tällainen mahdollisuus tarjoutui yllättäen. Tartuin siihen, kun olimme ensin varmistuneet tulotasosta koulun ajalle. Päivärahani laskettiin viime vuoden tuloista (Suomen + Norjan palkkatulo yhteensä), josta huomioidaan n. 62%. Sillä ylsin lähelle vanhaa, muuttoa edeltänyttä suomalaista palkkaani. Oikein mainiota, pysymme leivässä, eikä säästöporsaskaan pääse kuihtumaan. Käsittelyä varten tilasin Suomesta paperin PDU1, jolla osoitetaan työssäolokaudet ja liksa päivärahaa haettaessa. Paperi tuli yllättävän nopeasti KELAn kautta Suomesta (KELA pyytää nämä tiedot suomalaiselta työnantajalta), ja päiväraha laskettiin loppujen lopuksi Oslossa kahdessa päivässä odottamaan maksattamista.

Näin parin päivän kurssikokemuksella näyttäisi tuo taloushallinto noin tilikartalla kulkevan samoja uria, kuin Suomessakin, joten lähinnä opiskelen nyt alkuun tunneilla ammattisanastoa norjaksi, fagspråk på norsk. Se oli varsinainen syy, miksi kouluun hain; saan opiskella syventävämmin kieltä ilman samanaikaista työskentelyä. Kyllä mä kurssilla toki uuttakin opin. Vähän myöhemmin saan yritysverotuksen lisäksi raapaista pintaa syvemmälle muutakin lainsäädäntöä, jolla yritystoimintaa säädellään. Haluan saada laajemman kuvan norjalaisesta yhteiskunnasta tässäkin mielessä, koska ajatuksenamme on jäädä tänne pitkäksi aikaa.

Koulupäivä alkaa klo 9 ja päättyy viimeistään klo 15. Kouluun on matkaa 7 minuuttia bussilla. Tiedän, olen onnenmyyrä. Mutta itse tiedän myös sen, että olen ollut niin uuttera, niin pitkään, että tämä on ansaittua. Ja onhan noita verojakin tullut maksettua, maksetaan sitten lisää kurssin päätyttyä. Kurssilta siirryn takaisin työelämään todennäköisesti elokuussa. Mä olen niin tämän kevennyksen tarpeessa. ...ja jos joskus tulee paikka punnertaa oma putiikki pystyyn, niin tämähän on todellakin juuri sitä oppia, jota silloin hyödyntää.

Tältä näyttää kirjanpitoturska mun oppikirjassa

Ja se kolikon kääntöpuoli

Vaikka koulu onkin kesällä kiinni kolme viikkoa, on niistä viikoista joka ainoa eri aikaan, kuin Valterin loma. Mehän oltiin tehty lomasuunnitelma valmiiksi, ja nyt se suunnitelma on siirrettävä jollekin tulevista kesistä. Harmittaa suht reippaasti, mutta tultiin lopulta siihen tulokseen, että mun tulevaisuuden kannalta tämä on paras ratkaisu. Tuohan opiskelu rentoutta mun arkeen muutoin kuukausiksi ja se norjalainen koulupaperi on hyvä osoitus siitä, että ammattikieli on tällä finskillä hanskassa. Tehtiin jo mukavia lohtusuunnitelmia unelmaloman kariuduttua. Pitkillä viikonlopuilla otetaan niin paljon maasta irti, kun vaan ikinä pystyy.

Palaveriähky, pikalounas, aikavaras ja muita sanoja, joille ei löytyne norjalaista vastinetta

Työpäivien lisäksi, nähtävästi myös koulupäivissä tärkeintä on olla täsmällisesti aamusta paikalla. Kaiken muun voi ottaa hyvinkin rennolla asenteella. Unnskyld meg, kaikki muu tu-lee ottaa hyvinkin rennolla asenteella. No, mulla oli projektityö, jossa oli ajoittain kovakin kiire dead-linen kanssa, mutta yleisesti ottaen joo, rentoa on, kunhan vaan hoidat tonttis. Joku voisi luonnehtia menoa peräti iloisen uneliaaksi. Koulun seinälläkin korostetaan että huumorissa löytyy, ikäänkuin vinkkinä, että parasta löytyä sinultakin, joka hetki. Alan jo tottua elämäntapaan. Itse asiassa, taidan pitää tästä. Paljon.

Hyppyjä ja tiikereitä

On kulunut 76 vuotta siitä, kun Norjan Johanne Kolstad, "The Queen of Skis", hyppäsi naisten maailmanennätyksen. Ennätyshyppy hypättiin USA:n New Hampshiren Berlinissä 1938, ja se kantoi 72 metriin. Ennätys pysyi hänen nimissään peräti 35 vuotta.

Kolstadin ennätyksen löi vuonna 1973 toinen norjalainen, Anita Wold, hypäten Meldalin Kløvsteinbakkenissa uuden naisten maailmanennätyksen, 73 metriä. Hän hyppäsi samassa mäessä vieläkin pidemmälle, 82,5 metriä, vuonna 1974.

Anita Wold sai kunnian olla koehyppääjänä Saksa-Itävalta Mäkiviikolla (nyk. Keski-Euroopan Mäkiviikko) 1975/76. Hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka sai hypätä Holmenkollenilla. Hän kilpaili aina miesten kanssa ja kvalifikoitui Holmenkollrennetiin heidän joukossaan, avaten koehyppääjänä vuonna 1974 Holmenkollrennetin. Itse kilpailuun hän ei saanut kvalifikoitumisestaan huolimatta osallistua. Hän hyppäsi Sapporossa 97,5 metriä vuonna 1975, tämä jäi hänen pisimmäksi maailmanennätyshypykseen.

Johanne Kolstadin suuri toive päästä hyppäämään Holmenkollenilla tyssäsi mäkihyppyliiton näkemykseen siitä, ettei naisen elimistö kestä mäkihyppyä. Pimeyteen jääneen "tieteellisen teorian" mukaan tämä urheilumuoto oli naisille vaarallinen, se mm. aiheutti yli 12-vuotiaille naisille hedelmättömyyttä. Tätä terveys-on-uhattuna -mantraa on toistettu aina Kosltadin ajasta pitkälle yli Woldin ajan. Naisille ei ollut paikkaa isoissa, virallisissa kisoissa. Vasta 90-luvulla naiset päästettiin mäkeen tositoimiin. Kolstad sai hyppyuransa aikana tyttären.

Holmenkollbakken,  FIS Nordic World Ski Championships 1930

1990-luvulla FISn hyppykomitea vihdoin lämpeni naisten mäkihypylle. Lajia halusi viedä eteenpäin etenkin sen norjalainen johtaja Torbjørn Yggeseth. Mäet aukeasivat naisille hiljakseen. Amerikkalainen Karla Keck ja Itävaltalainen Eva Ganster saivat olla Mäkiviikolla koehyppääjinä. Ganster hyppäsi koehypyllään maailmanennätyksen, 167 metriä, lentomäessä Kulmissa 1997. Nuorten MM-kisojen aikana, St. Moritzissa 1998, järjestettiin epävirallinen naistenryhmä, jonka voitti suomalainen Heli Pomell. Viimein vuonna 1999 järjestettiin Ladies Grand Prix, naisten Mäkiviikko, jonka voittaja oli Itävaltalainen Sadra Kaiser. Ensimmäinen virallinen junioreiden-MM kilpailu, jossa tytöt saivat oman ryhmänsä, oli vuonna 2006.

Norjan kuuluisimpia viime vuosien naishyppääjiä on Anette Sagen. Maailmancupin naisten ryhmän ensimmäinen kilpailu oli kaudella 2004/05, ja Sagen oli pitkään suvereeni voittaja cupissa, vuoteen 2009 saakka.

Vielä vuonna 2004 sai Sagen naishyppääjäkolleegoidensa kanssa ensin kieltävän vastauksen lentomäki Vikersundin avaintenhaltijoilta, vaikkakin itävaltalainen Daniela Iraschko oli leiskauttanut 200 metriä koehyppääjänä edellisenä vuonna lentomäessä Kulmissa. Hyppyherrojen virallinen peruste hyppykiellolle oli edelleen sama, joka annettiin Kolstadille 60 vuotta aikaisemmin. Vaarallista naiselle. Vaarallista naisen terveydelle. Naiset oli alunperin kutsuttu koehyppääjiksi kilpailuun, joten yhtäkkinen kielto kilpailun alla aiheutti luonnollisesti kovaa vastustusta. Lopulta neljä naista sai hypätä. Katsottiin, että heillä oli lentomäen vaatima tekniikka hallussa, ja lupa myönnettiin. Sagen ja Helena Olsson hyppäsivät 174,5 metriä. Aikaisemmin tässäkin mäessä, jo vuonna 1998, oli Ganster hypännyt koehyppääjänä.

Vihdoin tämän jälkeen alkoi laaja keskustelu siitä, olisiko jo aika päästää naisetkin hyppäämään ennätyspituuksia virallisissa kilpailuissa, jopa isoissa mäissä, tai peräti Olympialaisissa. Aika oli kypsä sen myöntämiseen, että aikaisemmin naisia ei vain haluttu mäkeen, etenkään Olympiatasolla. Kolstadin aikanahan Skiforeningen etumies, major Quale sanoi sen ääneen Aftenpostenin haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, koska saamme nähdä nämä huippunaiset (Kolstad ja Braskerud) Holmenkollenilla. Hänen vastauksensa oli "Ei koskaan. Holmenkollenilla ei tule koskaan olemaan sirkusta."

Fjellkebakken, Asker, 1897

Naiset ovat hypänneet mäkea koko sen historian, jonka mäkiä on ollut. 1800-luvun puolivälistä saakka. Suomessa naiset osallistuivat mm. hyppykilpailuun Juankoskella 1899. Ensimmäinen yli 100 metriä ylittänyt hyppääjä on suomalainen Tiina Lehtola. Hän teki ennätyshyppynsä Kuusamossa vuonna 1981. Myös hänelle ura mäkihyppääjänä oli haastetta täynnä. Lehtola vaihtoi myöhemmin lajinsa jalkapalloon. 

Olen lukenut innokkaana vastaantulleet artikkelit Johanne Kolstadin seikkailuista mäkihyppyareenoilla. Hänelle tärkeintä elämässä oli saada hypätä, elää sporttisesti ja matkustella. Tehdä sitä, mistä nauttii eniten, toteuttaa haaveitaan.

Kolstad hyppäsi usein ystävättärensä Hilda "Nusse" Baskerudin kanssa. Tytöt hyppäsivät itsensä norjalaisten sydämiin, housupuvuissaan ja tutuissa raidallisissa pipoissaan. He saivat kutsun 1931 tulla hyppäämään Midstubakkenille, Osloon. Molemmat hyppäsivät 40 metriä ja saivat tervehdykset kronprins Olavilta sekä kronprinsesse Märthalta. Lehdet kiinnostuivat tytöistä. Tästä alkoi Kolstadin upea seikkailu!

Midstubakken 1930. Braskerud ja Kolstad tervehtivät kronprins Olavia ja kronprinsesse Märthaa. Etusivun kuva Aftenpostenissa. Lehti vaati päästää tytöt hyppäämään Holmenkollenille. Niin ei koskaan tapahtunut.

 

Johanne Kolstadin tie vei mm. kolmelle turneelle USA:han 1930-luvun lopulla sekä Lontooseen. Kaikki halusivat nähdä tämän norjalaisen ihmeen. Hän hyppäsi usein yhtä pitkälle kuin miehet, hän oli ihmenainen pohjolasta, lentävä norjanainen, Flying Norsewoman.

Lontoossa 1930-luvun lopulla. Johanne, sisko Kitty joka harrasti Slalomia, Jarlum ja Knudsen. Matkalla Skishow-esitykseen, jossa oli paikat 10 000 katsojalle.

USA:n turneilla kierrettiin ympäri maata. Kiertue vietiin sinne, missä vain oli norjanamerikkalaisia ja hyppymäki.

Norske Ski Club i Chicago kutsui suurimpana USAlaisena järjestönä usein Kolstadin hyppäämään Chicago Hillille.

Tähänkin aikaan viihteellä oli USA:ssa iso merkitys, ja Kolstad päätyikin lopulta hyppäämään osana Skishowta Madison Square Gardenin sisähalliin punaisessa iltapuvussa. Showssa hypättiin myös tiikerin yli, elefanttiakin oli harkittu. Oli keksittävä uutta ja viihdyttävämpää ohjelmaa. Itse hyppäämisestä oli tullut jo peruskauraa. Yleisön katseet oli kääntymässä talvilajeissa kaunoluisteluun. 

Skishown aikaa New Yorkissa

Kolstadin tarina on mukaansatempaava ja uskomaton. Rohkea ja dramaattinenkin. Köyhästä kylästä urheilu ja kunnianhimo vie ensin tytön maailmalle, josta elämä palauttaa naisen takaisin köyhään kylään. Istuttaa hänet lopulta kotona touhuilevan perheenemännän rooliin. Housuistaan hän ei luopunut ja kotityötkin olivat valmiit jo ennen aamuseitsemää. Millä täyttäisi päivänsä? Hän oli erikoinen näky hame päällä mattoja tuntitolkulla puistelevien naapuriemäntien joukossa. Hän ei hypännyt enää, mutta pystyi toimimaan hiihdonohjaajana. Kodissaan hänellä oli yksi huone, joka oli täytetty mäkihypyllä. Sinne äiti usein vetäytyi hiljaisuuteen, muistelee tytär.

Karin Berg, Skimuseet i Holmenkollenin nykyinen johtaja, on muutama vuosi sitten kirjoittanut kirjan Kolstadista ja ensimmäisistä hyppytytöistä, se on nimeltään Hopp, jenter - hopp! Hän on kirjoittanut muitakin kiinnostavia teoksia, mm. Fridtjof Nansen og hans kvinner ja Ski i Norge. Ehdottomasti tutustun näihin kaikkiin.

Tänään naiset hyppäävät kautta historian ensimmäistä kertaa Olympiamäessä. Suomea edustaa Julia Kykkänen. Norjalla on 4 kilpailijaa mukana kisassa. Onnea ja taitoa matkaan, Julia, olet mukana tekemässä historiaa!

Hjemme alene

Home alone. Miehen työmatkaviikko ja mitähän sitä keksis -fiilis. Onneksi Oslo tarjoaa paljon ihmeteltävää uudelle asukkaalleen, lähinnä eteen tulee vaikeus valita urheilun ja kulttuurin väliltä. Mukava ongelma sinällään, synes jeg.

Suomi-Seura Oslosta on lauantaiaamuna jälleen muutama innokas lähdössä pidemmälle hiihtoturille, mä jätän sen nyt väliin ja teen lauantaina kaupunkiseikkailun Tarmon kanssa. Toivon, että hyvää latua riittää hiihtäjille, kantakaupungissa tulee vettä sen verran tiuhaan että viimeisetkin loskat taitaa huuhtoutua tänään viemäriverkostoon. Kaupunkipuuhista Tarmo rakastaa eniten Trikk-ajelua ja Gamle Gravelund -hautausmaata tuolla meidän nurkilta lähtevän 19-linjan varrella, joten reittivalinta on helppo. Hassua, että se hauskin ulkoilupaikka on tosiaan hautausmaa, mutta näin se rassu on Osloon tutustunut, sieltä aloitettiin ja tutut hajut vetää puoleensa. En edes viitsi pidemmälle ajatella, mikä siellä niin kivalle tuoksuu. Koiria siellä ainakin on kuin Vilkkilässä kissoja. Oslon erikoisuuksia tämäkin.

Lauantaina ja sunnuntaina on avointen ovien päivä OperaKvarteretin työmaalla, tällä kertaa esitellään yhden terassitalon yläkerrosten huoneistoja ja utsiktia yli Oslofjordenin, vuonon. Mä olen työskennellyt Suomessa rakennuttamisen parissa ja aionkin käydä tsekkaa tämän Oslolaisen arkkitehtuurihelmen sunnuntaina. Ovet ovat avoinna molempina päivinä kl 12-14.

Tutustu hankkeeseen www.operakvarteret.no/, saat kuvan, miten suuri ja erikoinen se on. Todellista kaupunkiasumisen luksusta ja avokonttoriin suljetun toimistorotan päiväunta! Tässä tammikuinen kuva hankkeen kotisivuilta. Kohde, johon tutustun, on tuo valkoinen oikealla:

OperKvarteret on Norjan suurin kaupunkimainen kiinteistökehityshanke ja nyt esiteltävät asunnot sijaitsevat toisessa niistä peräti kahdesta rakennuksesta, jotka on nimetty kilpailemaan kansainväliseen Mipim Awards 2014 - kilpailuun! Itse palkintojenjakotilaisuus on 11. - 14.3. Cannesissa. Kiinteistökehityksen Oscarit kyseessä.

Kohteen sijainti on mitä parhain, Oopperatalon vieressä ydinkeskustassa, vuonon rannalla. Tästä kohteesta tulee Oslon uudet kasvot. Olen kirjoittanut kohteesta vähäsen myös Oopperatalo -postaukseeni, sieltä löytyy myös videopätkä työmaalta.

Itse en pidä tätä nykyarkkitehtuuria ja hankkeen kokoa millään muotoa uhkana vanhalle arkkitehtuurille, vaikka luonnollisesti vastakkaisiakin ajatuksia kohteen rakentaminen on täällä herättänyt. Kohde tuo mukavaa kontrastia ja nykyaikaista kaupunkimaisemaa Oslolle. Mielestäni kaupungissa on parasta juurikin eri aikakausien kerrostumat, ne antavat oman tarinansa kaupungille. Tarinan joka kutsuu ottamaan selvää, kuka minkäkin alueen on rakennuttanut ja mitä toimintoja kohteessa on valmistuessaan ollut. Miten ihmiset ovat asuneet eri aikoina ja minkälaisia palveluita lähikorttelit ovat asukkailleen tarjonneet. Mielestäni on luontevaa, että meistä jää arkkitehtuurinen jälkemme tuleville polville. Ei kaupungin keskustan tulisi olla paikalleen jämähtänyt liikekeskus, johon piipahdetaan lähiöistä hengailemaan, vaan ajassaan elävä, virikkeitä tarjoava ja kiinnostava paikka myös asua. On mahtavaa saada seurata projektin etenemistä, uskon, että koko alueesta tulee upea. Nythän keskeneräinen infra tekee alueesta hieman suttuisen näköisen.

Vihdoinkin perjantai!

Siinä olisi viikonlopun sutinat, mutta tälle päivälle pitäisi vielä jotain kivaa kekata, ettei tule "Hjemme alene" -fiilistä ja surua puseroon.

Ajattelin pistäytyä uudemman kerran Bislet Badenissa. Jos uisin tunnin pätkän ja sen perään keräisin Oslolaisten kummastelevat katseet saunomisella. Mä olin nimittäin saunassa ainoa pysyvä elementti, kiukaan lisäksi, viime reissulla. Sen verran vilkkaasti ovi kävi, että hyvä ettei löyly karannut. Kyllä, kerroin ihmettelijöille olevani Suomesta. Meitä oli yhteensä 6 kutsuttua tutustujaa sillä kertaa, teimme kuntopiirin ja treenasimme Pilatesta, päälle uimme ja rentouduimme saunassa. Käynti oli ilmainen ja halukkaita oli useita, onnistuin saamaan tuurilla paikan ryhmässä. Pidin niin paljon paikasta, että ostan tänään 10-kerran uintisarjalipun. Itse kuntokeskuksen jäsenyyttä en tarvitse, meillähän on punttisali kotona. Uintisarjalipulle tulee luonnollisesti hyvä norjalainen hinta, 1 100 NOK, mutta on se kyllä sen arvoista. Tämä olkoon mun pieni luksushetki viikoittain.

Illalla menen kuulemaan upean suomalaisen nykysäveltäjän, Kaija Saariahon oopperan L'Amour De Loin. Sanoin kuulemaan, syystä että tämä esitys on erikoinen. Esityksessä on laulajien lisäksi luonnollisesti orkesteri, mutta näyttämön valtaakin ihmisten sijaan Elmgreen & Dragset taitelijaduon animaatiofilmi!

Teos esitetään Oslossa vain kahteen kertaan, tänään ja sunnuntaina. Lippuja oli vielä muutama jäljellä. Ensiesitys yhteisteoksella oli Bergenissä 2008, teos on Bergen Nasjonale Operan ja Festspillenen tuotantoa, Operaorkestret ja Det Norske Solistkor ovat teoksen musiikin takana. Jeg gleder meg til dette! Olen tosi iloinen bongauksestani, en ole saanut aikaisemmin nauttia livenä Saariahon teoksista. Suomessa missasin mahdollisuudet loppuunmyytyjen näytösten vuoksi.

Teoksen kantaesitys maailmanlaajuisesti oli vuonna 2000 Salzburgin musiikkijuhlilla. Suomeksi Oooperan nimi on Kaukainen rakkaus. Animaatioelokuva käsitteleekin nettideittailua ja kysyy, voiko rakastaa ihmistä, jota ei ole koskaan tavannut.

Tässä yhteisteoksen traileri

Tässä kiva artikkeli itse säveltäjästä Suomen Kuvalehdessä.

Lisään näin jälkikäteen pikkupätkän itse esityksestä (ja tämähän on toki kiellettyä, beklager...). Aivan upea teos. Toivon että teos viedään vielä Suomeenkin.

Olemme yhdessä menossa kokemaan ylistetyn La Bohémen Oslolaisversion vähän myöhemmin tässä kuussa. Toivon, että sellosta löytyy myös kyseisenä iltana suomalaisvahvistus, Suomi-Seura Oslon hiihtoretkellä tutuksi tullut Hanna!

Ha en riktig god helg, alle sammen!

Lumesta veteen

Toissapäivänä katosi hanget. Kyllä on nopeaa. Ulkona kotikadulla näyttää nyt tältä

  

Ja sohvalla tältä

Kahdessa päivässä laskeuduttiin hiihtoparatiisista varpaidenkastelusäähän. Ja siitähän ei Tarmo tykkää. Iloinen aamunaama vaihtuu murjotukseen, kun on aika lähteä ulos. Mä olen kovin pahoillani, pupu.

Positiivisia asioita kaivellakseni, jääpähän aikaa kulttuurille, kun ei hanget vedä puoleensa viikonloppuisin. Tässä kuussa pääsemme nauttimaan korkeakulttuurista, ensin Kvelertakin tahdittamana ja kohta perään Oslon Oopperan. Niistä tuonnempana. 

Otsikon mukaisesti, siirryn lumesta veteen. Tänä iltana tutustun naapurikadun ihastuttavaan vanhaan kylpylään, Bislet Badeniin! Osoite on Pilestredet 60, kaupunginosa luonnollisesti Bislet. Löydät heidät myös FB:sta. Kyseessä ei ole pelkkä kylpylä/uimahalli, vaan erityisen viehättävä kuntokeskus upeilla laitteilla. Täällä on mahdollista nauttia vaikkapa joogasta 4 hengen pienryhmissä. Kylpylään otetaan vain pieni määrä jäseniä, jotta kaikille riittää hyvää tilaa nauttia liikunnasta. Voit ostaa myös pelkän uintikerran tai sarjakortin. Mä menen sinne kolmen tunnin tutustumiskäynnille, 6 muun kanssa. 

Kylpylärakennuksen kellarissa toimii suosituksia saanut pikkuravintola, Patio. Siellä häärää palkittu keittiömestari pizzan kimpussa, ja kuulema hyvää tulee. Kesällä rakennuksen edustalla on viihtyisä terassi.

Tässä muutama kuva miljööstä kylpylän kotisivuilta napattuna. Arvannette, mitä mä eniten odotan illalta. Vinkki viimeisessä kuvassa.

Bislet Bad on itseasiassa Norjan ensimmäinen uimahalli. Se oli valmistuessaan vuonna 1920 Kristianiaan, (Oslon nimi tuohon aikaan), yksi moderneimmista halleista pohjolassa. Monessakaan asunnossa ei tuohon aikaan ollut peseytymistiloja ja halli rakennettiinkin terveydellisistä syistä Kristianialaisten käyttöön, muutaman muun peseytymispaikan lisäksi. Arkkitehdit olivat Harald Aars ja Lorentz Harboe Ree, aikakausi on "Nordisk nybarokk og klassisme". 

Tältä näyttivät Bislett stadion ja sen vieressä sijaitseva Bislet bad 1920-luvulla

Oslossa, kuten ylipäätään Norjassa, ei ole kovin monta "kunnollista" uimahallia, ja se onkin osoittautunut Valterille haasteeksi. Hänenhän tulee treenata uintia läpi vuoden, triathlonissa uinnin tulee olla vahvaa. 

Sen sijaan näitä ihania pikkuisia altaita, joissa voi rentoutua, on vähän siellä täällä! Tässä muutama kohde, joihin aion ehdottomasti tutustua Bisletin jälkeen! Kerron sitten, missä "sauna" todellakin on sauna siinä mielessä, kun sillä finskille on merkitystä. Nämä kaikki ovat yksityisiä:

• Artesia Spa Grand Hotel, Karl Johans gate 27. Speksit: allas 12,5 m, sauna, Spa. Hinnat ma-to ennen klo 15 n. 250 NOK, muina aikoina n. 600 NOK. Avoinna ma-pe 7-21, la 8-20, su 8-18.
• Montebello Bad, Torjusbakken 19. Speksit: allas 17,5 m hulppealla näköalalla yli Oslofjordenin (vuonon), sauna, kuntosalilaitteita, Spa. Hinnat 200 NOK, kokeilukerta 100 NOK. Avoinna ma 8.30-20, ti ja to 9.30-21, ke 8.30-20, pe 8.30-19, la 10.30-17, su 14-17. Päivisin on usein vesijumppaa, tarkista ajankohdat webbisivuilta.
• Holmenkollen Park Hotel Rica, Kongeveien 26 (mäen vieressä). Speksit: allas 9 m, lisäksi jacuzzi! Sauna, treenikeskus, Spa. Hinnat 200 NOK, viiden kerran sarjakortti 550 NOK. Avoinna ma-su 7-22.30.

Tässä pari seurojen ylläpitämää uintipaikkaa: 

• Lambertseter Svømmeklubb, Lambertseter Bad, Glimmerveien 42. 25 metrin allas ja sauna, koko perheelle sopiva halli. Kaikille avoinna halli on viikonloppuisin, la 11-15.30 ja su 10-15.30. Hinnat aikuisille 80 NOK, opiskelijoille 60 NOK ja lapsille 40 NOK.
• Domus Athletica, Trimveien 4. Pääasiassa urheilua opiskelevien paikka, mutta avoinna muillekin. Allas 25 metriä, jossa onnistuu urheilullisempikin uintitekniikka. Sauna ja kuntoilulaitteita. 

Kaikki kunnalliset uimahallit löydät Bymiljøetaten Oslo -sivulta, mm. nämä

• Vestkantbadet, Sommerrogata 1. Vanhan ajan tunnelmaa henkivä 12,5 metrinen allas. Sauna. Vaikuttaa kivalta vanhanajan "mummouintipaikalta", joka sijaitsee aivan meidän lähellä. Aion testata myös tämän!
• Tøyenbadet, Helgesens gate 90. Suosittu, miehen entinen uintipaikka. Kuntouimareille, urheilullinen uinti ainakin iltaisin ja viikonloppuisin hankalahkoa ison suosion vuoksi. Täällä allas on 50 metriä.

Osa kunnan halleista antaa myös uimaopetusta. Oslossa altaat ovat trooppisen lämpimiä, kaikkein kuuminta menoa kunta tarjoaa Bøler badissa, jossa vesi on peräti 32 -asteista. 

Kesällä voi suunnata vuonon ja pikkujärvien lisäksi ihanaan Stadikan Oslolaiseen vastineeseen, kunnalliseen Frognerbadetiin! Kuva on paikan kotisivuilta

Niin, se miehen uintipaikka on NIH, Norges Idrettshøgskole. Valter ui siellä seuransa, Ryenin vuorolla. Korkeakoulu järjestää uimaopetusta pikkuisille vesipedoille sekä aikuisillekin, tutustu sivuihin. Opettajina on nykyiset ja entiset opiskelijat. 

Mutta nyt on aika pakata mun uintikamppeet. Tarmo auttaa, kuten aina. Flink gutt!