Hyppyjä ja tiikereitä

On kulunut 76 vuotta siitä, kun Norjan Johanne Kolstad, "The Queen of Skis", hyppäsi naisten maailmanennätyksen. Ennätyshyppy hypättiin USA:n New Hampshiren Berlinissä 1938, ja se kantoi 72 metriin. Ennätys pysyi hänen nimissään peräti 35 vuotta.

Kolstadin ennätyksen löi vuonna 1973 toinen norjalainen, Anita Wold, hypäten Meldalin Kløvsteinbakkenissa uuden naisten maailmanennätyksen, 73 metriä. Hän hyppäsi samassa mäessä vieläkin pidemmälle, 82,5 metriä, vuonna 1974.

Anita Wold sai kunnian olla koehyppääjänä Saksa-Itävalta Mäkiviikolla (nyk. Keski-Euroopan Mäkiviikko) 1975/76. Hänestä tuli ensimmäinen nainen, joka sai hypätä Holmenkollenilla. Hän kilpaili aina miesten kanssa ja kvalifikoitui Holmenkollrennetiin heidän joukossaan, avaten koehyppääjänä vuonna 1974 Holmenkollrennetin. Itse kilpailuun hän ei saanut kvalifikoitumisestaan huolimatta osallistua. Hän hyppäsi Sapporossa 97,5 metriä vuonna 1975, tämä jäi hänen pisimmäksi maailmanennätyshypykseen.

Johanne Kolstadin suuri toive päästä hyppäämään Holmenkollenilla tyssäsi mäkihyppyliiton näkemykseen siitä, ettei naisen elimistö kestä mäkihyppyä. Pimeyteen jääneen "tieteellisen teorian" mukaan tämä urheilumuoto oli naisille vaarallinen, se mm. aiheutti yli 12-vuotiaille naisille hedelmättömyyttä. Tätä terveys-on-uhattuna -mantraa on toistettu aina Kosltadin ajasta pitkälle yli Woldin ajan. Naisille ei ollut paikkaa isoissa, virallisissa kisoissa. Vasta 90-luvulla naiset päästettiin mäkeen tositoimiin. Kolstad sai hyppyuransa aikana tyttären.

Holmenkollbakken,  FIS Nordic World Ski Championships 1930

1990-luvulla FISn hyppykomitea vihdoin lämpeni naisten mäkihypylle. Lajia halusi viedä eteenpäin etenkin sen norjalainen johtaja Torbjørn Yggeseth. Mäet aukeasivat naisille hiljakseen. Amerikkalainen Karla Keck ja Itävaltalainen Eva Ganster saivat olla Mäkiviikolla koehyppääjinä. Ganster hyppäsi koehypyllään maailmanennätyksen, 167 metriä, lentomäessä Kulmissa 1997. Nuorten MM-kisojen aikana, St. Moritzissa 1998, järjestettiin epävirallinen naistenryhmä, jonka voitti suomalainen Heli Pomell. Viimein vuonna 1999 järjestettiin Ladies Grand Prix, naisten Mäkiviikko, jonka voittaja oli Itävaltalainen Sadra Kaiser. Ensimmäinen virallinen junioreiden-MM kilpailu, jossa tytöt saivat oman ryhmänsä, oli vuonna 2006.

Norjan kuuluisimpia viime vuosien naishyppääjiä on Anette Sagen. Maailmancupin naisten ryhmän ensimmäinen kilpailu oli kaudella 2004/05, ja Sagen oli pitkään suvereeni voittaja cupissa, vuoteen 2009 saakka.

Vielä vuonna 2004 sai Sagen naishyppääjäkolleegoidensa kanssa ensin kieltävän vastauksen lentomäki Vikersundin avaintenhaltijoilta, vaikkakin itävaltalainen Daniela Iraschko oli leiskauttanut 200 metriä koehyppääjänä edellisenä vuonna lentomäessä Kulmissa. Hyppyherrojen virallinen peruste hyppykiellolle oli edelleen sama, joka annettiin Kolstadille 60 vuotta aikaisemmin. Vaarallista naiselle. Vaarallista naisen terveydelle. Naiset oli alunperin kutsuttu koehyppääjiksi kilpailuun, joten yhtäkkinen kielto kilpailun alla aiheutti luonnollisesti kovaa vastustusta. Lopulta neljä naista sai hypätä. Katsottiin, että heillä oli lentomäen vaatima tekniikka hallussa, ja lupa myönnettiin. Sagen ja Helena Olsson hyppäsivät 174,5 metriä. Aikaisemmin tässäkin mäessä, jo vuonna 1998, oli Ganster hypännyt koehyppääjänä.

Vihdoin tämän jälkeen alkoi laaja keskustelu siitä, olisiko jo aika päästää naisetkin hyppäämään ennätyspituuksia virallisissa kilpailuissa, jopa isoissa mäissä, tai peräti Olympialaisissa. Aika oli kypsä sen myöntämiseen, että aikaisemmin naisia ei vain haluttu mäkeen, etenkään Olympiatasolla. Kolstadin aikanahan Skiforeningen etumies, major Quale sanoi sen ääneen Aftenpostenin haastattelussa, kun häneltä kysyttiin, koska saamme nähdä nämä huippunaiset (Kolstad ja Braskerud) Holmenkollenilla. Hänen vastauksensa oli "Ei koskaan. Holmenkollenilla ei tule koskaan olemaan sirkusta."

Fjellkebakken, Asker, 1897

Naiset ovat hypänneet mäkea koko sen historian, jonka mäkiä on ollut. 1800-luvun puolivälistä saakka. Suomessa naiset osallistuivat mm. hyppykilpailuun Juankoskella 1899. Ensimmäinen yli 100 metriä ylittänyt hyppääjä on suomalainen Tiina Lehtola. Hän teki ennätyshyppynsä Kuusamossa vuonna 1981. Myös hänelle ura mäkihyppääjänä oli haastetta täynnä. Lehtola vaihtoi myöhemmin lajinsa jalkapalloon. 

Olen lukenut innokkaana vastaantulleet artikkelit Johanne Kolstadin seikkailuista mäkihyppyareenoilla. Hänelle tärkeintä elämässä oli saada hypätä, elää sporttisesti ja matkustella. Tehdä sitä, mistä nauttii eniten, toteuttaa haaveitaan.

Kolstad hyppäsi usein ystävättärensä Hilda "Nusse" Baskerudin kanssa. Tytöt hyppäsivät itsensä norjalaisten sydämiin, housupuvuissaan ja tutuissa raidallisissa pipoissaan. He saivat kutsun 1931 tulla hyppäämään Midstubakkenille, Osloon. Molemmat hyppäsivät 40 metriä ja saivat tervehdykset kronprins Olavilta sekä kronprinsesse Märthalta. Lehdet kiinnostuivat tytöistä. Tästä alkoi Kolstadin upea seikkailu!

Midstubakken 1930. Braskerud ja Kolstad tervehtivät kronprins Olavia ja kronprinsesse Märthaa. Etusivun kuva Aftenpostenissa. Lehti vaati päästää tytöt hyppäämään Holmenkollenille. Niin ei koskaan tapahtunut.

 

Johanne Kolstadin tie vei mm. kolmelle turneelle USA:han 1930-luvun lopulla sekä Lontooseen. Kaikki halusivat nähdä tämän norjalaisen ihmeen. Hän hyppäsi usein yhtä pitkälle kuin miehet, hän oli ihmenainen pohjolasta, lentävä norjanainen, Flying Norsewoman.

Lontoossa 1930-luvun lopulla. Johanne, sisko Kitty joka harrasti Slalomia, Jarlum ja Knudsen. Matkalla Skishow-esitykseen, jossa oli paikat 10 000 katsojalle.

USA:n turneilla kierrettiin ympäri maata. Kiertue vietiin sinne, missä vain oli norjanamerikkalaisia ja hyppymäki.

Norske Ski Club i Chicago kutsui suurimpana USAlaisena järjestönä usein Kolstadin hyppäämään Chicago Hillille.

Tähänkin aikaan viihteellä oli USA:ssa iso merkitys, ja Kolstad päätyikin lopulta hyppäämään osana Skishowta Madison Square Gardenin sisähalliin punaisessa iltapuvussa. Showssa hypättiin myös tiikerin yli, elefanttiakin oli harkittu. Oli keksittävä uutta ja viihdyttävämpää ohjelmaa. Itse hyppäämisestä oli tullut jo peruskauraa. Yleisön katseet oli kääntymässä talvilajeissa kaunoluisteluun. 

Skishown aikaa New Yorkissa

Kolstadin tarina on mukaansatempaava ja uskomaton. Rohkea ja dramaattinenkin. Köyhästä kylästä urheilu ja kunnianhimo vie ensin tytön maailmalle, josta elämä palauttaa naisen takaisin köyhään kylään. Istuttaa hänet lopulta kotona touhuilevan perheenemännän rooliin. Housuistaan hän ei luopunut ja kotityötkin olivat valmiit jo ennen aamuseitsemää. Millä täyttäisi päivänsä? Hän oli erikoinen näky hame päällä mattoja tuntitolkulla puistelevien naapuriemäntien joukossa. Hän ei hypännyt enää, mutta pystyi toimimaan hiihdonohjaajana. Kodissaan hänellä oli yksi huone, joka oli täytetty mäkihypyllä. Sinne äiti usein vetäytyi hiljaisuuteen, muistelee tytär.

Karin Berg, Skimuseet i Holmenkollenin nykyinen johtaja, on muutama vuosi sitten kirjoittanut kirjan Kolstadista ja ensimmäisistä hyppytytöistä, se on nimeltään Hopp, jenter - hopp! Hän on kirjoittanut muitakin kiinnostavia teoksia, mm. Fridtjof Nansen og hans kvinner ja Ski i Norge. Ehdottomasti tutustun näihin kaikkiin.

Tänään naiset hyppäävät kautta historian ensimmäistä kertaa Olympiamäessä. Suomea edustaa Julia Kykkänen. Norjalla on 4 kilpailijaa mukana kisassa. Onnea ja taitoa matkaan, Julia, olet mukana tekemässä historiaa!